Grillikota on pihapiirin ainutlaatuinen sielu – näin valitset itsellesi täydellisen kodan

Etusivu Piha ja puutarha Grillikota on pihapiirin ainutlaatuinen sielu – näin valitset itsellesi täydellisen kodan
Grillikota

Girllikota on Suomessa erittäin suosittu rakennus, joka mahdollistaa grillauksen ja makkaranpaiston säästä riippumatta. Erilaisia kotavaihtoehtoja löytyy runsaasti ja tässä artikkelissa annamme käteviä vinkkejä juuri sinulle sopivan kodan valintaan.

Grillikota mahdollistaa mukavan ja toimivan ajanvieton omassa pihapiirissä ympäri vuoden, olipa ulkona sitten paahtava helle, paukkuva pakkanen tai perisuomalainen räntäkeli. Tiiviimillään grillikota soveltuu noin viidelle henkilölle, mutta suurimmat mahduttavat sisäänsä jopa 40 henkeä. Vaihtoehtoja riittää siis vähintään yhtä paljon, kuin erilaisia ihmistyyppejä.

Perinteisen grillaamisen ja oleskelun lisäksi kota toimii pientä seikkailumieltä omaavalle henkilölle myös pihapiirin omana retkipaikkana ja jopa yösijana – varsinkin kesän kuumimpina aikoina. Kun tehdään vertailua esimerkiksi grillikodan ja grillaukseen tarkoitetun katoksen välillä, on juuri suomalainen, varsin vaihteleva ja vaikeasti ennustettava sää yksi päätekijöistä, joka kääntää vaakakuppia kodan puoleen.

Hyvin toimivassa grillikodassa unohtumattomia vapaa-ajan hetkiä grillaamalla niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Kodassa voit ruuanlaiton sijaan myös nauttia täysin siemauksin vapaa-ajasta ja unohtaa arjen kiireet ja huolet. Grillikota sulautuu upeaksi kesäkeittiön kiintopisteeksi, ja sen voi helposti yhdistää vaikkapa grillausterassiin.

Tiivistettynä grillikota on yleensä kulmikkaalla rungolla, melko korkealla katolla ja muutamilla ikkunoilla varustettu rakennus, joka sopii suomalaiseen maisemaan kuin nenä päähän. Itse grilli sijaitsee usein keskellä kotaa, muodostaen sille upean sielun niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin.

Perustukset kuntoon

Grillikodan a ja o on huolellisesti suunnitellut ja toteutetut perustukset. Hyvin tehty perustus takaa rakennukselle pitkän käyttöiän ja varmistaa myös varsinaisen kodan asennuksen onnistuneen ja turvallisen sujumisen. Vaikka perustusten tekeminen onkin kodan käyttömukavuuden ja käyttöiän kannalta se tärkein työvaihe, ei siihen välttämättä tarvita kodan rakentamiseen varattua budjettia merkittävästi venyttävää ammattiapua. Hyvillä ohjeilla ja riittävällä huolellisuudella perustusten tekeminen onnistuu myös kokemattomalta rakentajalta. Tärkein tavoite perustuksia tehdessä on se, että kodalle luodaan tasainen, kova ja vaakasuora pohja. Näin estetään kodan vajoaminen perustuksiin ja vältytään tulevaisuudessa merkittäviltä korjauskustannuksilta.

Tarjolla on kolme varsin yleistä tapaa tehdä perustukset grillikotaan: betoni-, kevyt- ja puuperustukset. Periaatteessa kyseessä on ainoastaan mielipide- ja makuasia, mutta tietenkin on syytä ottaa huomioon myös se, minkälaiseen paikkaan kotaa ollaan rakentamassa.

Puuperustusten käyttäminen on perusteltua etenkin silloin, kun rakennusmateriaaleja joudutaan kuljettamaan paikkaan, johon ei autolla pääse. Jos kotaa rakennetaan esimerkiksi syvälle metsään tai vaikkapa ainoastaan veneellä saavutettavaan saareen, on puuperustusten materiaalien kuljettaminen huomattavasti betonisia vastaavia helpompaa. Käytännön tasolla puuperustusten käyttäminen tarkoittaa sitä, että kodalle rakennetaan vähintään rakennuksen pohjan kokoinen puinen terassi, jonka päälle itse kota asennetaan. Tällaisessa tapauksessa on äärimmäisen tärkeää huomioida se, että grillin tulee ehdottomasti sijaita palamattomalla alustalla.

Ehkä klassisin tapa tehdä perustukset grillikotaan – tai oikeastaan mihin tahansa rakennukseen – on tietenkin betoniperustus. Käytännössä kyse on siis muottiin valetusta betonilaatasta, jonka päällä kota lepää kauniisti ja vakaasti. Ennen betoniperustusten valamista kannattaa poistaa ylimääräinen maa-aines tulevan kodan paikalta ja täyttää tuo alue murskeella, jonka päälle varsinaiset laatat asetetaan muotin avulla. Kustannuksia tutkiessa betoniperustusten valaminen on kallein, mutta yleensä myös se vakain ja kestävin vaihtoehto.

Kolmas vaihtoehto perustusten tekemiseen on kevytperustus. Kevytperustuksella tarkoitetaan esimerkiksi tiivistettyä ja tasoitettua hiekkaa tai soraa, tai soran ja betonin muodostamaa hybridivaihtoehtoa. Kun verrataan kevytperustuksia perinteisiin betoniperustuksiin, on yksi selkeä etu kevytperustusten maltillisempi hinta. Grillikota on yleisesti myös rakennuksena riittävän kevyt, jotta myös kevytperustukset pitävät sen vaakasuorana ja vakaana pidemmän aikaa.

PerustustyyppiKustannuksetKestävyysSuurin hyöty
BetoniperustaKorkeimmat kustannuksetTodella vakaa, kestävä ja pitkäikäinenKestävyys
PuuperustaEdullisimmat kustannuksetKestää hyvin, mutta on betonia alttiimpi esimerkiksi säälleKuljetettavuus haastavempiin paikkoihin, helpoin rakentaa
KevytperustaEdullisemmat kuin betonissa, mutta usein hieman puuperustaa korkeammatErittäin kestävä, mutta ei aivan betoniperustan tasoaMonipuolisuus

Kiinnitä huomiota asianmukaiseen ilmanvaihtoon

Koska grillikodassa on tarkoitus varsinaisen grillaamisen ja nuotion pitämisen lisäksi myös oleilla, niin vedon aikaansaaminen ja savun poistuminen ovat mukavuuden kannalta välttämättömiä asioita. Tämä mahdollinen ongelma on helposti taklattavissa riittävän suurella korvausilmaputkella, joka asennetaan kodan perustuksiin. Korvausilmaputki tulisi sijoittaa suoraan kodan keskipisteeseen, grillin alapuolelle. Putken toinen pää sen sijaan tulee ulos perustusten alapuolelta.

Yhdistä grillaaminen ja saunominen

Mikäli perinteinen grillikota ei tunnu riittävältä ratkaisulta, voi valinnassa käyttää hieman luovuutta ja yhdistää kaksi suomalaisille varsin pyhää asiaa: grillaamisen ja saunomisen. Tämän kombinaation mahdollistaa saunalla varustetut grillikota, joka toimii todellisena pihapiirin sydämenä ja katseenvangitsijana.

Saunallisesta grillikodasta haaveillessa on kuitenkin syytä pohtia, mihin asti oma budjetti venyy. Siinä missä perinteisten, hieman pienempien grillikotien hinnat lähtevät liikkeelle usein noin 3000–4000 eurosta, ovat saunallisten versioiden hinnat vähintään 6000–7000 euron luokkaa, monissa tapauksissa jopa yli 10 000 euroa.

Vaatiiko grillikota rakennusluvan?

Koska huvimajan rakentamiseen ei tarvita erikseen lupaa, voi grillikodan vaatima rakennuslupa tulla monelle yllätyksenä. Säännösten mukaan alle 20 neliön rakennuksen saa pystyttää tontilleen ilman erillistä lupaa, mutta grillikodat tekevät tähän poikkeuksen. Syynä on se, että lupa vaaditaan aina, jos rakennukseen tulee kiinteä tulisija. Eli edes pientä grillikatosta ei saa rakentaa ilman lupaa, mikäli tulisija itsessään on kiinteä.

Grillikodan rakennusprosessi onkin syytä aloittaa siitä, että tutustuu oman paikkakunnan rakennusjärjestykseen ja kaavamääräyksiin, jotka kertovat lupamenettelyistä. Helpoin tapa asioiden alulle panemiseen on suora yhteydenotto paikkakunnan rakennustarkastajalle, jotta yksikään isompi tai pienempi seikka ei jää huomiotta.

Tutustu, perehdy ja onnistu

Kuten tästä artikkelista käy ilmi, on oikeanlaisen grillikodan valitseminen paljon muutakin, kuin itse kodan tilaaminen itseä miellyttävästä verkkokaupasta. Huomioon pitää ottaa monta asiaa aina rakennusluvista ja perustusmateriaaleista aina ilmanvaihtoon ja erilaisiin kotamalleihin saakka. Kyseessä on prosessi, johon on syytä upottaa runsaasti aikaa, huomiota ja keskittymistä. Onnistuessaan projektin lopputuloksena on ainutlaatuinen ja tunnelmallinen paikka omassa pihapiirissä, johon voi ruuanlaiton lisäksi paeta arjen paineita ympäri vuoden.

Remontti Mestari

Remontti Mestari